Sooloilua Mariossa

Veturin ruokapaikoista Mario on meidän perheen ehdoton suosikki. Sekä aikuiset että lapset viihtyvät tässä mutkattomassa perheravintolassa. Ruoka on hyvää ja italialaishenkistä, palvelu erittäin ystävällistä ja miljöö mukavan rento.

Mario_Veturi_3616

Kävimme täällä jo pikkumiehen ollessa vieläkin minimpi ja erittäin allerginen. Omien allergiaeväiden jälkeen pieni mies viihtyi leikkipaikassa pitkään ja muu perhe sai nauttia ravintolaruoan rauhassa.

Mario_leikkipaikka_3567

Iso plussa siitä, että leikkipaikkaa ei ole tungettu johonkin pimeään nurkkaukseen kulman taakse. Leikkipaikka sijaitsee avoimessa tilassa ja pöydän oikein valitsemalla näköyhteys lapseen säilyy koko ajan. Leikkipaikkaa on muuten juuri freesattu uusilla leluilla. Mariossa lapsiperheiden viihtyvyyteen panostetaan ja henkilökunnalta riittää aina aikaa ja ystävällinen sana myös perheen pienimmille.

Veturi.MarioMarion suosituimpia annoksia ovat herkulliset pizzat ja suussa sulavat pastat. Lempparipizzamme Crudo sisältää ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa, puolikuivattua tomaattia ja säpsäkkää rucolaa. Erään kerran ruokailemaan mennessämme en (taaskaan) osannut päättää suosikkipizzan ja täyteläisen vuohenjuustosalaatin väliltä. Päädyimme jakamaan annokset miehen kanssa puoliksi, ja combo olikin aivan täydellinen. Ei liian täyttävä, mutta kuitenkin ruokaisa.

Mario_pizza_salaatti_3652

Tuosta tuli nopeasti suosikkiyhdistelmämme ja nykyään palvelualtis henkilökunta puolittaa annoksen meille valmiiksi jo keittiössä. Jos listasta löytyy siis sekä täydellinen salaatti että pizza, kokeile niiden yhdistelmää. On ihanaa löytää ravintola, jossa asiakkaiden pyyntöihin suhtaudutaan hymyssä suin ja innostuneina, ja jopa rohkaistaan moiseen sooloiluun. Hyvän asiakaspalvelun lisäksi on ilo aistia työntekijöiden oma into työhönsä.

Mario_Veturi_3624

Avokeittiö luo ravintolaan rentoa ja välitöntä tunnelmaa. Lounasta on tarjolla arkisin klo 11-15, päivittäin vaihtuvan lounaslistan löydät paikan päältä ravintolasta. Uusi maukas grillilista on viimeistä silausta vaille valmis, lisäksi ruokalistalta löytyy meheviä salaatteja ja takuuvarmoja burgereita. Normaalin juomatarjonnan lisäksi ruokanautintoa voi täydentää viinillä, kuohuvalla tai vaikka erilaisilla oluilla.

Mario_avokeittio_3585

Aterian kruunaa makoisa jälkkäri tai jäätelö, erikoiskahvien kera tietenkin. Kun siis haluat herkutella kesälomalla tai nautiskella shoppailukierroksella, suuntaa Marioon ystävien tai perheen kanssa.

Mario_Veturi_0481 3

Ai niin, ja loppuun vielä vinkki lasten synttärijuhlia ajatellen! Mariossa on mahdollista järjestää helpot ja hauskat lasten synttärikekkerit. Juhlat räätälöidään ja koristellaan asiakkaan toiveiden mukaan. Lisää tietoa herkullisista synttärijuhlista löydät täältä.

Herkullista kesäkuun jatkoa!


Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s