Marimekko state of mind

Yhteistyössä Marimekko

Tällä hetkellä vahvana omassa elämässä on oman identiteetin löytäminen. Voimalauseet ”Sinulla on vain yksi elämä, käytä se hyvin.”, ”Kukaan ei voi elää elämää sinun puolestasi.” tuntuvat usein kliseisiltä, mutta tähän hetkeen osuvat aivan nappiin.

Olen yrittänyt metsästää itselleni sellaista kunnon girlboss -asennetta. Haluaisin kulkea vielä enemmän omaa polkuani. Jättää muiden mielipiteet syrjään, silloin kun oma visioni on varma. Uskoa vaistohini, enkä tukahduttaa sisäistä ääntä. Samalla nostaa muita ylöspäin ja olla inspiraationa muille. Tietää omat vahvuudet ja heikkoudet, ja olla ylpeä molemmista. Haluan olla vahva, lempeä ja varma. Omanlainen.

Vähän samanlainen kuin Marimekko.

DSC_0252DSC_0094DSC_0087

Voi olla, että Marimekko ei turhia esittelyjä kaipaa. Kun Suomen kansallismaisema on metsiä, järviä ja vaaroja, voisi Marimekon lisätä kuvaan, eikä kukaan ihmettelisi miksi. Uskon, että jokaisella meillä on jonkunlainen tunneside tai muisto Marimekosta. Se voi olla Unikko-kuosin näkeminen jopa ärsyttävyyteen asti tai lapsuusmuisto pullantuoksuisesta äidistä Marimekon essu päällä.

Itse yritän miellyttää aina kaikkia, ja monesti lopputulos on aivan eri kuin olin ajatellut. Haluaisin sanoa mielipiteeni rohkeammin, vaikka se tarkottaisi konflikteja. Kaikkia ei voi miellyttää, ja myös sitä ihailen Marimekossa. He uskovat tekemiseensä, ja jatkavat omaa polkuaan. Ja kuten kaikki tiedämme, se on vienyt pitkälle.

Marimekko ei tee pintamuotia, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Teemme kestävää ja ajatonta tuotetta. Ajattomuus tosin tulee sattumalta silloin tällöin muotiinkin, kuten nyt.”

– Armi Ratia, 1978

DSC_0268.jpg DSC_0228DSC_0104DSC_0038

Mun omat muistot juontaa juurensa kaikkiin yltiövärikkäisiin liinavaatteisiin, ja jostain syystä keltaiseen väriin. Tässä reilu kolmikymppisenä onkin hyvä aika alkaa luoda omia Marimekko-muistoja.

Niihin ei kuulu värikkäät kuosit, vaan selkeitä linjoja, sitä ajattomuutta. Vaatekappaleita, jotka tekee olon varmaksi, tuntemaan, että nyt olen parhaimmillani. En sitten kun, tai joskus. Vaan juuri nyt.

DSC_0298DSC_0312

Täytyy myöntää, etten tiennyt raitapaidalla olevan sen kummempaa tarinaa taustalla, mutta tämän jälkeen tasaraita saa mun silmissä aivan uuden näkökulman.

Annika Rimala suunnitteli tasaraidan 1968, kun farkkujen käyttö yleistyi sekä miehillä, että naisilla. Trikoomallisto on suunniteltu yhtälaisesti molemmille, tasaraitainen, tasa-arvoa julistavaksi.

DSC_0118Kuvista kiitos Julia Sassali @jcreatiweDSC_0109

Mustavalkoisessa asussa mulla on päällä Kaisla -paita. Kuosin nimi on Tiet, jonka suunnitteli Katsuji Wakisaka vuonna 1974. Hyvin kestänyt aikaa tuo kuosi, näyttää omaan silmään hyvinkin trendikkäältä. Housut on Marimekon liikkeestä, mutta ovat Laurie-merkkiset.

DSC_0142

Kestävä kehitys ja vastuullisuus on nykyään monen huulilla. Kuluttajana voin vaikuttaa ostamalla vähemmän ja yrityksistä, jotka ovat samoilla linjoilla. Tiedän, että mulle nykyisestä mulle kaikki heti -mentaliteetista vie aikaa opetella pois. Haluan, tämän kaiken muun itseni kehittämisen ohella, oppia säästämään, harkitsemaan ja sitten ostamaan. Tuotteen, josta voin nauttia vuosikymmeniä, ellen loppuelämän.

Kuulostaa sellaiselta, mihin todellakin kannattaa pyrkiä!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s